Täydellinen sivulankku

Blogi elämästä ja liikunnasta.

“Ole rento, mutta jäntevä” kuulee ohjaajan usein sanovan ratsukolle. Helppoa toteuttaa vai onko? Todennäköisesti oppilas ei ymmärrä miten voi olla molempia samaan aikaan. Lihasten rentous takaa hevoselle vapauden liikkua rentona ja pehmeänä eteenpäin, Kun taas staattinen jäntevyys pitää ratsastajan satulassa ja istunnan paikallaan horjumatta. Tarvitaan paljon harjoittelua niin hevosen selässä kun ilman hevosta että ratsastaja pääsee tilanteeseen että osaa olla samaan aikaan rento ja jäntevä. Tarvitsemme syviä lihaksia, jotka tukevat meitä ratsastuksen ajan sekä peruskestävyyttä, liikkuvuutta ja tasapainoa.

 

Yhä useampi ratsastaja on alkanut tiedostaa, ettei ratsastus riitä ainoaksi urheilumuodoksi. Totuus on, että pelkkä ratsastus ei riitä ylläpitämään riittävää, ratsastajalle vaadittavaa kuntoa. Nyt en puhu ihmisistä jotka ratsastavat enemmän kuin viisi hevosta päivässä ja tekevät vielä tallityöt päälle (vaikka heidänkin palautumisessa, liikkuvuusharjoittelussa ja monipuolisessa ravinnon saannissa on usein puutteita, niihin palataan myöhemmässä blogissa).

 

Ratsastajan kunnolle on olemassa hyvä määritelmä: “Ratsastaja pystyy tekemään tarvittavan suorituksen joustavasti, hallitusti ja keskittyneesti ilman merkittävää väsymyksen tunnetta ja hyödyntämään kuntotekijöitä eli voimaa, nopeutta, kestävyyttä, liikkuvuutta ja lihasten kimmoisuutta monipuolisesti”. (Hyttinen, 2009)


Ratsastaja tarvitsee lihasharjoittelua, venyttelyä ja kestävyysharjoittelua ja vielä ääritapauksia varten (putoaminen/pukittelu yms) myös maksimi voimaa. Ulkomaiset valmentajat ovat jo huomanneet oheisharjoittelun hyödyn ja ihmettelevätkin suomalaisen valmennuksen kokonaisuutta, josta usein puuttuu systemaattinen, ratsastusta tukeva oheisharjoittelu. Lähes kaikista muista harrastusmuodoista löytyy päälajia tukevaa harjoittelua, erityisesti kun harrastetaan kilpatasolla. Tähän esimerkkejä millaisia treenejä: jalkapallosta, koripallosta oheistreenit ja juoksijalla on lihaskuntoharjoittelu.

 

 

Personal trainer on nykypäivää eikä vain harvojen saavutettavissa.

 

Ratsastajalla tulisi olla hyvä keskivartalon voima ja fyysinen kunto, jotta hän jaksaa koko valmennuksen hengästymättä. Riittävän kunnon myötä ratsastajan tuki- ja liikuntaelimistö eli mm.selkä ja niskavaivat vähenisivät tai estyisivät kokonaan. Myös kehitystä tapahtuisi, oppiminen nopeutuisi ja hevonenkin käyttäisi itseään tehokkaammin ja taloudellisemmin.

 

Monet ratsastajat ovat valmiita maksamaan isojakin summia ulkomaalaisille valmentajalle tai vaihtoehtoisesti kalliisiin ratsastuskoulujen  tunteihin. Kun kehitystä ei tapahdu ratsastajan huonon kunnon vuoksi, hän ottaa lisää ratsastusvalmennuksia edistyäkseen. Mitä jos ratsastaja sijoittaisi pari valmennustunnin hintaa Persona Trainerin -ohjaukseen ja parantaisi ratsastuksen sijaan omaa ratsastuskuntoaan? Kunnon kohentumisen ja oikeanlaisen tukevan harjoittelun ansiosta ratsastaja voi suorittaa hyvin ja tehokkaasti ratsastustehtäviä - edistystä tapahtuu nopeammin ja mahdolisesti vähemmällä harjoittelumäärällä.

 

 

Tässä esimerkki Viikottaisesta liikunnan tarpeesta ( jos ei harrasta muuta liikuntaa).

 

-  Lihaskunto harjoittelu (voi toteuttaa salilla/ ulkona/ kotona) 2 krt viikossa.

-  60 min kävely lenkki reippaasti ( jossa vähän henkästyt)/ juoksu tai pyöräily 2-3  krt viikossa /

  tai  rasittavaa liikunta (esim juoksu ja hengästyt kunnolla) 2 x 45 min viikossa. 

-  2 krt viikossa venyttelyä / liikkuvuusharjoittelua / jooga

-  Ennen ja jälkeen ratsastuksen 5- 10 min venyttely

 

Kun vähän suunnittelee etukäteen viikko ohjelman niin esimerkiksi tallimatkat pyörällä kulkemalla saa helpolla liikunnan mahtumaan omaan arkeen.


Parempaa ratsastusta ja jaksamista kaikille tämän rakkaan harrastuksen parissa!

 


Katycore